Sydämen ääntä kuunnellen tehty

Lämminhenkistä ja kiireetöntä kohtaamista

Hauhon Loviisakoti tarjoaa tehostettua palveluasumista ikäihmisille sekä ikääntyneille muistisairaille. Meille on valikoitunut hoitajat vahvan arvomaailman perusteella. Hoitajillamme on rautainen seniorityön osaaminen ja lämmin sydän. Meitä kaikkia yhdistää vahva tahto tarjota erinomaista hoivaa. Erinomainen hoiva Loviisakodissa tarkoittaa asukkaan aitoa kuulemista, yksilöllisten toiveiden sekä rytmin kunnioittamista ja toteuttamista. Asukkaamme saa herätä omaan tahtiin ja käydä pesulla omien toiveiden mukaisesti vuorokaudenajasta tai viikonpäivästä riippumatta. Levolle saa hakeutua silloin, kun tulee tarve levätä. Kuuntelemme asukkaiden ruokatoiveita jokaiselle päivän aterialle. Kaikkiin arjen toimintoihin on mahdollista osallistua oman toimintakyvyn sekä toiveiden mukaisesti. Loviisakodissa kohtaamme jokaisen asukkaan kunnioittavasti ja hoidamme lempein käsin, pysähdymme juuri siihen hetkeen. Jokainen asukas saa omahoitajan, joka yhdessä asukkaan ja tämän läheisten kanssa koordinoi yksilöllisen hoitosuunnitelman laatimisen sekä arvioi hoitosuunnitelman ja yksilöllisten palvelutarpeiden toteutumista.

Läheiset osana arjen toimintoja

Läheiset saavat vierailla ilman aikarajoja ja myös yöpyminen sekä ruuan ostaminen keittiöltä etukäteen tilaten on läheisille mahdollista. Pidämme säännöllisesti, vähintään puolivuosittain läheisten iltoja. Läheisten illat ovat tarkoitettu läheisten ja henkilökunnan vuorovaikutusta tukemaan, tiedon siirtoa helpottamaan sekä mahdollistamaan läheisten osallisuutta meillä asuvan arkeen. Läheisten illat tarjoavat hyvän mahdollisuuden läheisille tutustua henkilökuntaamme sekä esittää toiveita toiminnallemme ja antaa palautetta. Illoissa voi olla jokin teema, yhteistä tekemistä tai vaan vapaata keskustelua.

Koira

Ruoka tarjoillaan omasta keittiöstä

Ruoka valmistetaan alusta asti itse omassa keittiössä ikääntyneiden ravitsemussuositukset huomioiden ja sen valmistaa keittiöalan ammattilainen. Ruoka on laadultaan ravitsevaa kotiruokaa ja asukkaat saavat esittää ruokatoiveita. Meillä ole kiinteitä ruokailuaikoja. Ruokahygienian sallimissa rajoissa ruokailemaan saa tulla oman rytmin ja nälän mukaan.

Keittiö

Kodinomaista toiminnallista arkea

Huomioimme toiminnassamme juhlapyhät ja vuodenkierron. Joka päivä luemme asukkaiden kanssa päivän lehden, tarjoamme aterioiden välissä juotavaa ja tarvittaessa välipalaa, kannustamme liikkumaan ja tarjoamme ulkoiluun apua. Viriketoiminta kuuluu myös jokapäiväiseen arkeemme ja se suunnitellaan asukkaiden toiveet huomioiden. Kodinomaisuuteen kuuluu myös eläinystävien vierailut. Kiltit hoivakoiramme vierailevat asukkaiden silitettävänä ja ulkoilutettavana. Saattaapa vieraanamme joskus käydä hevonenkin ja kesällä pihassamme on pupuja sekä oma hyötypuutarha.

Terassi

Panostamme omavalvontaan

Meille on kunnia-asia tarjota turvallista ja laadukasta hoivaa sekä huolehtia palvelulupauksemme täyttymisestä.

Omavalvontasuunnitelma